|
|
Usein kysytyt kysymykset Miksi pääkaupunkiseudun pysäkeiltä poimitaan kyytiin ns. U – matkustajia? Linja-autoliikenteen kustannukset ovat viime vuosina nousseet tasaisesti.
Jokainen matkustaja on siis bussiyritykselle erittäin tärkeä.
Hyvinkää-Helsinki vuoromme kuuluvat osaksi pääkaupunkiseudun HSL:n liikennejärjestelmää ns. U – liikennevuoroina. Tälle järjestelmälle ominaista on se, että siihen ei voi kuulua vain osa vuoroista vaan siihen on kuuluttava koko liikenne.
Hyvinkää-Helsinki vuorot muodostavat myös oman järjestelmänsä, jossa ajetaan työmatka-aikaan kohtuullisen hyvällä kuormituksella, mutta työmatkojen ulkopuolella useita täysin tappiollisia vuoroja, joille luonnollisesti myös U – matkustajat ovat tärkeitä. Valitettavasti järjestelmä ei siis salli, että esim. joitakin työmatkavuoroja poistettaisiin U- liikenteestä.
Kuljettajamme ovat raportoineet, että usein U – matkustajat kuitenkin nousevat pysäkeiltä, joille pysähdytään muutenkin matkustajan jättämistä varten. Aina näin ei luonnollisesti tapahdu.
Seuraamme koko ajan tilannetta ja pyrimme irrottamaan mahdollisesti ainakin moottoritievuorot jatkossa sopimuksesta. Matkustusmukavuus on meille erittäin tärkeä tekijä ja ymmärrämme kyllä matkan häiriytyvän pysäkeillä, kun muutenkin on vaikea pysytellä aikataulussa. Valitettavasti joudumme tässä asiassa vielä toistaiseksi hieman tasapainolemaan.
Takaisin |
019-460 0060 myynti[*]ventoniemi.fi
Risto Mäkelä Myyntijohtaja 019-460 0026 risto.makela[*]ventoniemi.fi
Sirkka Kulmala Myyntineuvottelija 019-460 0070 sirkka.kulmala[*]ventoniemi.fi
Huom! Kun lähetät meille sähköpostia, korvaa [*] merkillä @
|
| AIKATAULUNEUVONTA
| |
|
019-460 0066 ma-pe klo 8-16
| |
|